Ensimmäinen osa Motorén sukua! Jääkää ihmeessä seuraamaan pitemmäksikin aikaa! Kuvia on nyt vaan 45, mutta tahdoin saada tän viimein näytille.
Moi! Mä oon Saku! Vyössä S, niin kuin Saku :D Mulla on ollu kova lapsuus, mutta ei oteta sitä puheeks nyt, saatte siitä sitten osan erikseen.
Mä: Saku Motoré
Vesimies
Tietotavoite, iänikuinen toive: Toimittajauran huippu, Medimoguli
Mielt. Kunto ja urheilullinen Inh. Zombismi
Rahaa mulla ei oo paljoo, mutta sain silti tämmöisen pytingin pykättyä. Se ei ole mikään kartano, mutta mahtuun asuu. Just just.
Pieniä puutteita löytyy ja paljon.
"Tulkaa tulkaa perhoset!" yritin maanitella. Ne on niin kauheen tottelemattomia.
Meinasin jo lähtee sisälle, kun hiukokin niin kamalasti, mutta sitten sain pari kiinni.
Ihailin ylpeänän kuinka kauniita ne olivatkaan.
Vein perhoset sisälle, että saisin ihailla niitä aina. Tai ainakin sen aikaa kun ne elää.
Ooh! Posti-Pate tuli! En tiennyt, että täällä elää ketään mun ja mun ihkaomien perhosteni lisäksi.
Luulen, että se teini piti mua ihan tyhjänä, kun kyselin niin pöhköjä muka. Tai ainakin sen ilme oli semmonen.
"Asutko säkin täällä? Mä kun luulin, että tää paikka on ihan tyhjä." "Niin luulin mäkin aluks, mutta oikeesti täällä on mestaa. Lähe ihmeessä kaupungille, kun oot kotiutunu!" "Joo toki."
Okeij, lisää ihmisiä. Tää on jostain puutarhakerhosta. Luuleko se tosiaan löytävänsä puutarhan mun talon läheltä?
"Siis hei daa, ukko mee pois!" huusin sille. Varmaan luulee mua jokskus pissisteiniks ton jälkeen, mutta samapa tuo, en välitä.
Meinasin huutaa uudestaan, kun ennustajaeukko tunki pihalleni. Ei kiinnosta!
Aaron oli jättänyt mulle lehden, joka kuuluu sen työkuvaan. Paremman eli toimittajauran puuttessaa sain töitä lainvalvojana.
Melkein mummo ehti lähteä, mutta juoksin sen kiinni: "Kai mä sittenkin voisin sitä treffiseuraa ottaa."
"Jaa tässäkö muka tarpeeks!?" eukko valitti nyrpeällä äänellä. "Sitä saa mitä tilaa, turha odottaa kovin kummoista seuraa."
"Bibedi babedi buu, kohta tyttö taivaasta tippuu."
TUMPS!
"Toihan on ihan joku teini! Anna tulla uus!"
"Mitäs mä lupasin", ennustaja vasti omahyväinen virne naamallaan ja lähti pois.
Se teini oli ihan hulluna muhun, niin kun kaikki, mutta häädin sen pois. Se oli mulle liika nuori, eikä siitä muutenkaan vaan ois tullut mitään.
Kokkasin ja söin rakkaitten perhosteni kanssa. Enhän mä muuta puolisoo tarviskaan.
Ja sitten soitin taksin hakemaan itseäni.
*~*~*~*~*~*~*
Kun pääsin Paikkakatu 2:n Paikkaan, mietin mitä tekisin. Söisinkö?
Vai hairjoittelisinko jopa breikkausta? Päätin katsella rauhassa ympärilleni.
En nähnyt mitään. Mitään paitsi naisen, kaunokaisen ja hänen lumoavat silmänsä.
Keräsin kaiken rohkeuteni ja menin juttelemaan hänelle: "Täällä autiokaupungissahan on paljon väkee. Ettei vaan ois kaikki kummituksia?"
Alina nauro mun onnettomille puheenaiheille.
Mut kyl se juttu alko siitä sitten luistaan. Alinakin piti kummituksista.
"Eih! Ihan kamala vessahätä, mun on ihan pakko mennä!"
"No mee ny si, mutta muistakkin soittaa", Alina sanoi ja ojensi käteeni pienellä paperilapulla puhelinnumeronsa.
*~*~*~*~*
Vähänkö mua potutti kun istuin yksin pyntyllä kotona... Olis pitänyt käydä huussissa jo ennen lähtöö...
Äkkilähtö kadutti todella ja kutsuinkin Alinan heti kylään.
Juttu alko heti luistaan hyvin, jopa pienen flirtin kera.
Ja pian taidettiin olla jo enemmänkin kun vaan ystäviä.
Alinan oli pitänyt lähtee kotiinsa nukkuun. Mä hommasin uuden työn toimittajauralta ja lähdin kimppakyydillä duuniin heti aamun lehden luettuani.
"Ou jeah! Eka palkkatili!" mutta en voinu iloita kauaa. Kun astuin sisälle näin rakkaat perhoseni... Kuolleina. Mun oli ihan pakko purskahtaa itkuun vaikka kuinka raavas mies oonkin.
Mutta sillon puhelin soi ja nostin sen korvalleni vastatakseni siihen.
Alina soitti kysyäkseen voiko tulla käymään. Toivotin hymyillen Alinan tervetulleeksi ja pyyhin kyyneleet poskiltani.
Koko päivä meni puhuessa ja pussaillessa ennen kuin puin sanat lauluksi ja me muutettiin Alinan kanssa yhteen asumaan.
Alinan mielettömän kaunis naamavärkki.
